Vaiheikas yhteiselo vatsahappojen kanssa alkoi parikymppisenä opiskeluelämän myötä, mihin näin jälkiviisastellen raamitin varsin suotuisat olosuhteet. Aikataulutettu elämä eteni luentojen, jumppien ja töiden väliä sinkoillessa ja kokkailu jäi yleensä kaiken muun varjoon. Pahvilatte lounaaksi, laukun pohjalle unohtunut proteiinipatukan jämä välipalaksi ja illalla kotimatkalla kulmakaupasta puolijuoksua ruisleipää, vähärasvaisia maitojuttuja, vihanneksia ja hedelmiä. Ja jätskiä tietysti, iloon, suruun ja kaikkeen muuhunkin. Syke pysyi vauhdissa hyvin ylhäällä, mikä luonnollisesti heijastui nukkumiseenkin.
Ajan kanssa sisäiseen ilotulitukseen, vatsakipuihin, pahoinvointiin ja turvotukseen turtui, kurkun ärtyneisyydestä tuli pysyvä olotila ja äänen käheydestä ominaisuus. Toisinaan kurkku liekehti pelkästä veden juomisesta. Isoveljen keliakia-diagnoosin jälkeen aloin itsekin epäillä gluteenia, mutta tähystysten tai koepalojen perusteella näyttöä ei kuitenkaan löytynyt. Taiteilin silti gluteenittomia kakkaroita ja testailin erinäisiä naistenlehtien dieettejä, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Gradun myötä kehitin ensimmäisen vatsakatarrin, työelämän alkaessa toisen. Lääkärit kirjoittivat pitkiä happosalpaajakuureja, jotka tietysti söin kun käskettiin.
Kolmannessa ruokatorven tähystyksessä muutama vuosi sitten ruokatorven alaosassa näkyi merkkejä kroonisesta tulehduksesta ja ensimmäistä kertaa myös pieni palleatyrä. Osa mahalaukkua oli liukunut löysästä mahaportista vatsaontelosta rintaontelon puolelle pallealihaksen läpi ja hapan mahaneste pääsi siten helpommin ruokatorveen. Bugi oli löytynyt, refluksitaudille oli nyt seksikäs selitys ja happosalpaajille entistä selkeämpi peruste.
Vuosi sitten kesällä vatsaoireet kävivät jälleen tuskaisiksi. Löysin netistä tietoa hakiessani Jaskan sivut, kuuntelin Helsinki Paleon podcastit ja aloittelin suoraan autoimmuunipaleon lukuisista hiljalleen puhjenneista ruoka-aineyliherkkyyksistä johtuen.
Elokuussa pääsin neljänteen tähystykseen. Ruokatorvessa näkyi edelleen krooninen tulehdus ja pullisteleva tyrä, muut oireet lääkäri kuittasi vuosien varrella tutuiksi käyneillä ärtyvän suolen oireyhtymällä ja ripulilla. Seesteisiä kausia varten sain Zantacit jatkuvaan yökäyttöön, Nexiumit rajumpiin vaiheisiin ja varaventtiiliksi Gaviscon-tabletit taskuun. Lääkäri kertoi palleatyräleikkauksesta, jota voisi harkita oireiden jatkuttua jo niinkin pitkään. Yksityisellä operaatio olisi voitu hoitaa nopeasti 8 000 eurolla, sattuneista syistä kuitenkin pyysin ja sain lähetteen julkiselle.
Happosalpaajien ongelmat ja refluksitaudin lääkkeetön hoito
Lääkkeistä huolimatta vatsaoireet pahenivat parissa viikossa. Yhtäkkiä muistin Jaskan maininneen jossain podcastissa Chris Kresserin GERD-artikkelit ja kaivoin ne esiin. Vaikka olenkin lääketieteen suhteen täysi maallikko, teksti oli kohtuullisen helppolukuista ja selkeää. Nielin tyhjää kun tajusin olevani Kresserin mainitsema average Joe, jonka lääkefirmat oli mainoksillaan saanut uskomaan närästyksen ja refluksin johtuvan liiallisista vatsahapoista ja että oireet parannetaan happoa alentavilla lääkkeillä. Kresser valaisi teorian epäloogisuutta: tutkimusten mukaan närästys ja refluksitauti lisääntyvät iän myötä, kun taas vatsan happopitoisuus yleensä ikääntyessä vähenee.
Kresserin mukaan närästyksen ja refluksin taustalla ei ole vatsan korkea vaan matala happopitoisuus. Tiivistettynä happosalpaajien syöminen laskee vatsan happotason liian alhaiseksi, jolloin vatsaan muodostuu bakteerien ylikasvua. Tämä heikentää hiilihydraattien sulamista, mikä aiheuttaa kaasun muodostumista ja painetta vatsaan. Syntynyt paine heikentää vatsanportin toimintaa, jolloin vatsahappoja pääsee ruokatorveen aiheuttamaan närästystä ja refluksia.
Mikäli vatsanportti toimii normaalisti ja pitää hapot vatsan puolella, happojen määrällä ei ole merkitystä. Mutta jos vatsanportti ei toimi kunnolla, pienikin määrä ruokatorveen pääsevää happoa voi aiheuttaa suurta vahinkoa, koska ruokatorven herkkää pintaa ei ole suojattu happoja vastaan.
Happosalpaajista on Kresserin mukaan muutakin haittaa. Alentuneen vatsahappotasapainon ja siitä seuraavan bakteerien liikakasvun seurauksena suolisto muuttuu läpäiseväksi, jolloin huonosti sulaneet proteiinit pääsevät verenkiertoon. Ilmiötä kutsutaan vuotavan suolen oireyhtymäksi. Kehon puolustusjärjestelmä tulkitsee huonosti sulaneet proteiinit vieraiksi aineiksi ja reagoi niihin muodostamalla vasta-aineita. Näin syntyvät ruoka-aineallergiat.
Alhainen vatsahappotasapaino myös alentaa vastustuskykyä tulehduksia vastaan, heikentää oleellisten ravintoaineiden imeytymistä ja edistää mm. nivelreuman, 1-tyypin diabeteksen ja tulehduksellisten suolistosairauksien, ärtyvän suolen oireyhtymän, vatsasyövän sekä astman ja masennuksen kehittymistä. Lääkeyhtiöt ovat Kresserin mukaan aina olleet tietoisia riskeistä ja happolääkkeiden tullessa markkinoille suositeltiinkin, että niitä käytettäisiin enintään kuusi viikkoa.
Kresserin mukaan lääkkeet eivät tehoa närästyksen ja refluksitaudin varsinaisiin syihin vaan pahentavat oireilua entisestään. Tästä johtuen monet, jotka aloittavat lääkkeiden käytön, syövät niitä lopun elämäänsä.
Kresser huomauttaa, että lääketeollisuus nettoaa USA:ssa happosalpaajista seitsemän miljardia dollaria vuosittain ja koska lääkeyhtiöt sponsoroivat kahta kolmasosaa kaikesta lääketieteellisestä tutkimuksesta, laajoja tutkimuksia närästyksen ja refluksitaudin lääkkeettömästä hoidosta tullaan tuskin koskaan näkemään.
Närästyksen ja refluksin lääkkeettömäksi hoidoksi Kresser suosittaa paleota. Hiilihydraatteja olisi hyvä rajoittaa niin kauan kuin oireita ilmenee ja tärkeää on myös juoda eri aikaan kuin syö, ettei vedellä laimenna vatsahappoja. Paleon jo aloittaneena en siis niinkään tarvinnut muutosta syömiseen, mutta pillerit pistin pussiin ja vein takaisin apteekkiin.
Vältetty refluksileikkaus
Lokakuussa pääsin julkiselle ja kävin kiinnostuneena kuulemassa toisen lääkärin mielipiteen. Paperini tutkittuaan ja tarkasti kyseltyään kyseinen viisisataa palleatyrää leikannut kirurgi totesi, että olen hyvä kandidaatti leikattavaksi. Kirurgi kertoi, että parituntisen operaation aikana vatsaan mennään viiden reiän kautta ja mahalaukun yläosa kierretään ruokatorven alaosan ympärille mansetiksi estämään happojen nousu ruokatorveen. Leikkaus kaventaa ruokatorven alaosaa, joten nieleminen ainakin alussa hankaloituu ja paino sen myötä laskee, varsinkin parin viikon nestevoittoisen sairausloman aikana.
Kirurgin sivulauseessa yskäisemä puolesta vuodesta kahteen kestävä pierukausi kuulosti jo hilpeältä. Levoton ilma ei pääsisi enää yläkautta ulos, joten se etsisi tiensä alakautta vapauteen. Idea sapattivapaasta omalla huuruisella autiosaarella alkoi kuulostaa vaihtoehdolta.
Pääsin leikkausjonoon ja arvioitu odotusaika oli pari kuukautta. Ennen leikkausta tuli vielä läpäistä pari rutiiniluonteista testiä, jotka tehtiin marraskuussa. Tuolloin olin ollut paleolla kohtuullisen vähillä hiilareilla neljä kuukautta ja lopettanut kahvinjuonnin.
Ruokatorven paineenmittauksessa tutkittiin ruokatorven jäntevyyttä ja liiketoimintaa. Sain letkun nenän kautta ruokatorveen ja edelleen mahalaukkuun. Testiin kuului mm. hengityksen pidättämistä ja veden nielemistä.
Jatkoksi tehtiin vuorokauden mittainen ruokatorven pH-impendanssimittaus, jolla selvitettiin mahdollista mahalaukun sisällön pääsyä ruokatorveen ja siihen liittyviä oireita. Itselläni ne olivat närästys, äänen käheys ja happaman nesteen nousu suuhun.
Sain jälleen nenästä ruokatorveen letkun, joka oli tällä kertaa yhteydessä mukana kannettavaan rekisteröintilaitteeseen. Tarkoituksena oli elää tavanomaista elämää, kirjata tuntemukset ylös, syödä pääateriat, olla makuulla kahdeksan tuntia ja pitää laite kuivana.
Letku kulki nenästä teipin alla posken kautta korvan taakse ja sieltä paidan kauluksesta alas. Kosmeettisen haitan vuoksi päivän sai sairauslomaksi, mutta menin kuitenkin piuhojen ja uuden käsilaukkuni kanssa töihin. Olisi ollut hauska saada pahaa-aavistamattomien työkavereiden ilmeet ja äänet tähän liitteeksi. Muiden säikyttely loppui kuitenkin lyhyeen, kun johtoportaasta käytiin vihjaamassa, että työtilanteen suinkin salliessa voisin lähteä kotiin.
Illalla paistoin tarkoituksella muhkean lohikimpaleen, söin sen kaikkine rasvoineen ja päälle vielä niin paljon vihanneksia, juureksia ja marjoja kuin jaksoin. Jos nyt ei närästäisi niin ei sitten koskaan.
Parin viikon päästä kirurgi soitti hyvin hämmästyneenä. Tulokset eivät miltään osin vastanneet kesäisen gastroskopian tuloksia, löysää mahaporttia, palleatyrää ja kroonistunutta ruokatorven tulehdusta. Kirurgi tiukkasikin ensimmäiseksi, olinko kiellosta huolimatta syönyt happosalpaajia testin aikana, vaikka ne ohjeissa oli selvästi pyydetty lopettamaan viikkoa ennen. En tohtinut täsmentää, että olin lopettanut lääkkeet kaksi ja puoli kuukautta aiemmin.
Kirurgi kertoi, että kyseisen 24 tunnin pH-impendanssimittauksen aikana tutkittavaa närästää keskimäärin 73 kertaa. Omalla kohdallani tuo luku oli kahdeksan, joista neljä oli happamaksi luokiteltavia. Kaikki kahdeksan rekisteröityivät makuuasennossa, eli yöllä.
Kirurgi ei käsittänyt, mitä hyvälle kandidaatille oli tapahtunut. Kerroin, että olin syksyn aikana muuttanut ruokavaliota, kiinnittänyt huomiota nukkumiseen ja pyrkinyt muuttamaan suhtautumista stressiin. Kirurgi ei kuulostanut vakuuttuneelta, mutta lopputulos oli, että perusteet leikkaukselle olivat kadonneet. Oireita ei enää ollut, ja koska leikkauksesta olisi seurannut vain sen haitalliset sivuvaikutukset, kirurgi ei nähnyt leikkausta enää tarpeelliseksi.
Hetken podin huonoa omatuntoa, kun olin sillä lailla mennyt sössimään hienot suunnitelmat.
Paleoelämän opettelua on Jaskan ohjauksessa nyt vuosi takana. Palleatyrästä huolimatta hapot pysyvät paikoillaan ja päivittäinen kurkkukipu, närästys ja vatsaoireilu ovat vaihtuneet hyvään oloon. Tunnen voivani paremmin kuin koskaan ja olo kohenee edelleen päivä päivältä.
Uusi ajattelumalli ”If it has four legs and it’s not a table, eat it” näkyy lautasella, mistä on tullut lähipiirin ehtymätön kuittailun lähde. Yllättyneenä olen huomannut lihan yhdeksi harvoista ruoista, josta ei tule mitään vatsa- tai allergiaoireita. Syön tietysti myös paljon kalaa ja mereneläviä, luulientä, sisäelimiä, kookosöljyä, gheetä, kasviksia, vihanneksia, juureksia, bataattia, hapankaalia, marjoja ja erityisherkkuna tummaa suklaata.
Luonnollisesti kuvioon kuuluvat myös treenailu Jaskan ohjeilla, päivittäinen ”hengittely”, unirutiinit ja mukavat ihmiset. Kehon reaktioita ja viestejä tulee nyt myös kuunneltua enemmän.
Kiitos Jaskan nettisivujen ja ohjeiden sekä Ollin ja Jaskan podcastien saan nyt elää ilman lääkkeitä. On ollut myös tosi kivaa saada aiemmin allergiaa aiheuttaneita ruokia jo takaisin. Kaikista eniten olen kiitollinen Jaskalta saamaani henkiseen tsemppiin, joka on ollut kultaakin arvokkaampana kaiken taustalla. Suosittelen Jaskan apua mitä lämpimimmin jokaiselle, Jaska on täyttä timangia ja ihan ehdoton alansa ammattilainen!
– Nelli
Raisa says
Kiitos tarinastasi, Nelli. Kertomasi sai minut viimeistään vakuuttuneeksi, että olen oikealla tiellä. Olen vasta aloittelemassa paleota, ja moni ilta onkin kulunut googletellassa lisätietoa aiheesta. Itselläni diagnosoitiin 2011 krooninen vatsalaukuntulehdus. Närästys tarkoitti minulle hirveitä kipukohtauksia ylävatsassa ja lapaluiden alla, joihin tietysti aluksi söin Buranaa, ja varmaan näin pahensin tilannetta. En edes osannut kuvitella, että kyse olisi närästyksestä.
Muutimme Kiinaan 2012, ja olotila parani. Somacit jäivät kaappiin. Kävin 2012 gastroskopiassa uudelleen, koska minulle Suomessa painotettiin, että gastroskopiassa pitää käydä puolen vuoden välein. Täkäläinen lääkäri ihmetteli, miten näin nuorella (reilu 30) voi olla atrofinen gastriitti. Tähystys tehtiin, ja lääkäri totesi minut täysin terveeksi. Vitsailin kiinalaisen ruuan parantaneen minut. Kuinka ollakaan kesällä Suomessa oireet palasivat, eivät tosin yhtä rajuina. Syytin voita ja kermaa, vaikka syömäni kiinalainenkin ruoka oli todella öljyistä. Viime kesän Suomen kesän aikana kehitin itselleni aknen ja vatsaongelmat, milloin liian kovalla, milloin löysällä. Ahmin perisuomalaista ruokaa: leipää vähän väliä, maitoa myös ruuan kanssa, juustoja antaumuksella. Toki myös marjoja, mutta aina jugurtin, puuron tai vaniljakastikkeen kera. Myös pienin perheenjäsenemme (nyt vuoden vanha) diagnosoitiin kesällä maitoproteiiniallergikoksi.
Koska vatsaoireet hiipivät taas takaisin, päätin aluksi kokeilla gluteiinitonta dieettiä, huonolla tuloksella. Välttelin, mutta en ollut ilman. Viimeinen niitti oli illalla syöty puolikas kroisantti ja seuraavana aamuna nautittu ruispuuro, jonka jälkeinen olo oli kaikkea muuta kuin nautintoa. Sain myös hillittömän vatsanturvotuksen, joka sai ihmiset kyselemään, olenko taas raskaana. Tästä on vain pari viikkoa. Vatsanturvotuksen takia en voinut syödä kunnolla, yritin noudattaa paleota, mutta sorruin korvaamaan yhden lounaan suklaalla (mitä idiotismia), minkä jälkeen voin vielä huonommin. Sitten päätin, että kaikki tai ei mitään, pikkuhiljaa ei tässä tapauksessa ole mun juttu. Nyt on viikko takana kenties semi-paleota, sillä syön edelleen paljon hedelmiä ja hiilihydraatteja (riisi, joskus peruna) suositeltua enemmän. Voin jo nyt paremmin, ja aion jatkaa paleon tiellä. Akne on jo hiukan parempi. Sairastan myös kilpirauhasen vajaatoimintaa, enkä malta odottaa, mitä tämä ruokavalio tekee ololle/lääkitykselle.
Muutama kysymys vaivaa edelleen mieltä:
En halua laihtua, sillä olen jo melko laiha. Vielä en pysty syömään kerralla niin suuria määriä kuin pitäisi. Voinko siis pitää hedelmät edelleen ruokavaliossa? Entä hiilarit? Riisiä ei Kiinassa voi juuri välttää :).
Pikkuhiljaa Paleoon kiinnostaa, ja olen todella vakuuttunut nettisivuista – onko teillä minkäänlaista etäohjausmahdollisuutta? Paleo-verkkokurssi ;)? Osallistun!
Jaakko Savolahti says
Moikka Raisa,
Kiitos tarinastasi ja hienoa että paleotesti on tuonut parannusta oloon. Hiilarit ja hedelmät ovat ehdottomasti paleota ja varsinkin kilpparivaivaisena naisena niiden on hyvä pysyä merkittävissäkin määrin ruokavaliossa! Juteltiin hiilareista ja riittävästä syömisestä Hanskin kanssa paleoradiossa, ainakin jaksoissa 5 ja 10 :) https://soundcloud.com/paleoradio
Kiitos kiinnostuksesta PHP-valmennukseen :) On-line versio on suunnitteilla sitä on jonkun verran kyselty! Toki myös henk. koht. ohjaus on mahdollista jos kiinnostaa :) http://www.jaakkosavolahti.com/2014/11/ruokavalio-ja-lifestyle-valmennus/
Hanna says
Hei! Maanantain menestystarina oli kuin omasta elämästäni. Paitsi että en ole vielä aloittanut paleota ja syön PPI-lääkkeitä päivittäin. Haluaisin eroon niistä ja refluksioireista. Minua kiinnostaa, että kuinka nopeasti nuo lääkkeet voi ajaa alas paleon aloittamisen jälkeen? Miten asia kannattaa aloittaa? Haluan ehdottomasti kokeilla paleota, mutta vähän pelottaa nuiden lääkkeiden lopetus, vaikka tiedän, että ne ovat erittäin ”epäterveellisiä”.
Jaakko Savolahti says
Moikka Hanna,
En valitettavasti voi enkä osaa vastata lääkekysymykseen, mutta ehkä se on sellainen asia jota voit paleotestailun yhteydessä kysyä lääkäriltäsi, jos tuntuu että oireet alkavat helpottamaan?
Hanna says
Kiitos vastauksesta. :) Täytyy yrittää pärjätä yksin, kun lääkäreiltä ei oikein saa apua. Heidän mielestään vaihtoehtoja on tasan kaksi: leikkaus tai lääkkeet.
Jaakko Savolahti says
Noin se valitettavan usein taitaa mennä, mutta onneksi toisenlaisiakin ääniä kuuluu ja esimerkiksi FODMAPsit ja gluteenittomuus alkavat olemaan tuttuja useammalle lääkärille :) Tsemppiä matkaan Hanna :)
Hanna says
Onneksi on näin. :) Heti, kun vain on varaa hakeudun funktionaalisen lääkärin puheille, jos en saa tätä tilannetta muuten hallintaan. Kaikkein vaikeinta on stressinhallinta. Olen aina ollut hirmu herkkä ihminen ja tämä sairaus on saanut minut stressaantumaan entistä pahemmin. Toivottavasti saan tämän hallintaan. :) Kiitos sinulle :)
Jaakko Savolahti says
Stressinhallinta on tosi tärkeä juttu yleisen hyvinvoinnin kannalta. Onneksi siinäkin pääsee pikku hiljaa eteenpäin ja avuksi löytyy esimerkiksi aplikaatioita, nauhoitteita ja muita ilmaisia juttuja :) Eipä kestä Hanna, kovasti tsemppiä! :)
Iris toivonen says
Moikka Jaakko (ja Nelli)!
Kiitos tarinasta, tää osuu täysin meidän elämään tällä hetkellä.
Jotenkin aikajanan seuraaminen tässä ei onnistunut,
onko mahdollista saada tietää miten nopeasti Nellin oireet alkoi helpottaa ruokavaliomuutoksen jälkeen?
Kiitos etukäteen!
Nelli says
Moi Iris!
Kiitos kommentista :)
Siirtyminen paleotyyppiseen, prosessoimattomaan ruokaan helpotti oloa jo piankin. Tämä siis kesällä 2013. Alkusyksystä jätin pois lääkkeet, samoin kahvin ja aloin kiinnittää enemmän huomiota nukkumiseen. Käytännössä aloin käydä aiemmin nukkumaan, mikä kahvin pois jättämisen kanssa selvästi paransi unen laatua ja antoi lisää virtaa päiviin.
Ja mikä ehkä tärkeintä, tajusin lopettaa turhan pingottelun.
Jossain vaiheessa alkutalvea huomasin, että äänen käheys ja jatkuva palan tunne kurkussa oli hävinneet. En usko, että pelkkä ruokavalion muutos olisi tähän riittänyt, stressailun vähentämisellä oli varmaan vähintään yhtä suuri merkitys.
Kovasti tsemiä ja voimia! Ja ennen kaikkea iloa ja hyvää mieltä :)
Maarit says
Hei!
Mielenkiintoinen artikkeli samasta vaivasta kuin itsellä. Jäin hieman pysäkille kun tuolla mainittiin että jos vatsanportti on löysä (kuten itselläni, tutkittu gastroscopiassa), niin siitä on suurta vahinkoa ruokatorvelle!! Mutta juuri muuta löysästä vatsanportista en löytänyt tai sitten en ole ymmärtänyt lukemaani?!
Minulla on rakenteellinen ongelma joka lääkärin mukaan, on saattanut olla minulla syntymästä lähtien. Voiko sitä korjata ruokavaliolla tai onko olemassa jotain jumppaa kaulan alueelle jolla vahvistaa vatsanporttia?
Voisiko esim.ylipaino ja sitä myöden rasvan kertyminen kaulan alueelle olla syyllinen löysempään porttiin?
Kysyisinkin että kannattaako näistä lähtökohdista tehdä kotikonstein vatsahappo-testiä jos portti on löysä? Vai keskittyä suoraan FODMAP/Paleon rakenteluun? Vai olisiko ehdottaa jotakuta lääkäriä jolle kannattaisi mennä tutkituttamaan vaivaa?
Jaakko Savolahti says
Moikka Maarit,
Valitettavasti en osaa kommentoida vatsanporttiasiaan tai sitä vahvistaviin jumppiin. Mutta paleo + fodmaps -kokeilusta ei varmasti ole ainakaan haittaa :) Vatsahappotestiin suhtautuisin varauksella, jos vatsanportin kanssa on ongelmia. Näihin asioihin erikoistunutta lääkäriä en valitettavasti osaa suositella.
Tsemppiä ruokavaliotestiin, toivottavasti se tuottaa tuloksia :)
Hippu says
Hei!
Olisi mukava tietää, mitä Nellille ja refluksilleen kuuluu nyt? Noudattaako hän edelleen samanlaista paleota yhtä tiukasti ja ovatko oireet edelleen pysyneet poissa?
Itselläni on pahentunut refluksi toisen raskauden jälkeen, ja olen pahempina kausina monesti suunnitellut aloittavani tiukemman autoimmuunipaleon & fodmapin, mutta tähän mennessä yritykseni ovat kosahtaneet väsymykseen ja suunnittelemattomuuteen, joten muiden onnistumisista on mukava lukea ja saada niistä tsemppiä
Jaakko Savolahti says
Moikka Hippu,
Tosi ikävää kuulla refluksisi pahenemisesta. :( Suoraan siirtyminen autoimmuunipaleo + fodmap -komboon vaatii tosiaan aluksi suunnitelmallisuutta ja perehtyneisyyttä. Mutta onneksi homma helpottaa kun saa vietyä asioita rutiinin tasolle. :) Mä tsekkaan ehtisikö Nelli kommentoimaan tänne kuulumisiaan! :)
Nelli says
Hei Hippu,
Harmillista kuulla refluksistasi! Lyhyesti voisin sanoa, että minulle kuuluu hyvää ja refluksille huonoa :) Närästys ja muut oireet ovat pysyneet lähes täysin poissa.
Syön nykyisin pitkälti itse tehtyä, luonnollista ruokaa. En koe noudattavani mitään erityistä ruokavaliota vaan syön sitä, mitä keho kaipaa ja mistä tulee hyvä olo :) Gluteenia ja maitoa vältän täysin, käytännössä syön edelleen pitkälti paleotyyppisesti.
Kovasti tsemppiä ja voimaa omaan jaksamiseen panostamisessa, onnistut kyllä! :)
Hippu says
Vau, hienoa kuulla! Kiitos tsempeistä!