Maanantain menestystarina: Saaran tie paleoon

Kun vertaan nykyistä itseäni siihen, mikä olin vielä muutama vuosi sitten, tuntuu kuin kyseessä olisi kaksi eri ihmistä. Vaikka totaalinen epätoivo ehti iskeä monta kertaa, olen nyt parantunut ja menossa kohti vielä parempaa.

Olen koko ikäni ollut niin sanotusti herkkävatsainen ihminen. Vauvana oli paha koliikki, lapsena aina maha turvoksissa ja teini-iässä ongelmat vain pahenivat. Lukioikäisenä olin noin 165 senttiä pitkä ja painoin pahimmillani vain 45-46 kiloa, koska en pystynyt syömään jatkuvien mahakipujen vuoksi. Terveyskeskuslääkärin mielestä minulla oli syömishäiriö. Laihuuden lisäksi kärsin pahasta ihottumasta ja olin jatkuvasti enemmän tai vähemmän sairaana. Flunssa oli vähintään kerran kuukaudessa ja infektiokierre loputon. Sanomattakin lienee selvää, että olin myös erittäin väsynyt ja voimaton.

Lukiosta suoriuduin kuitenkin kolmessa vuodessa, mikä oli minulle saavutus. Sitten alkoi takkuilu. Mikään jatko-opiskelu ei ottanut sujuakseen, koska kärsin oppimis- ja keskittymisvaikeuksista. Olin aina rakastanut lukemista ja kirjoittamista, mutta nyt vietin aikani mieluummin sängyssä maaten ja kattoa tuijottaen. Olin niin ikään aina rakastanut liikuntaa, mutta nyt kevyt hölkkälenkkikin oli henkisesti ja fyysisesti kärsimystä. Töissä pystyin käymään, vaikka vaikeaa sekin oli. Aivosumun vuoksi keskittyminen oli hataraa ja mielenkiinto uuden oppimiseen melko olematon.

Kun yritän muistella muutamaa vuotta varhaisaikuisuudestani, muistikuvat ovat yllättävän hämäriä. Tuntuu kuin aika olisi mennyt suureksi osaksi sumussa. Ajattelin olevani jostakin selittämättömästä syystä tyhmentynyt, laiskistunut ja tuomittu elämään loppu elämäni puolivaloilla. Oli toki parempiakin päiviä, mutta liikaa niitä huonoja. Muistan purkaneeni pahaa oloa runsaaseen viikonloppujuhlimiseen. Kun en jaksanut enää sitäkään, lojuin viikonloput kotona. Lääkärit eivät löytäneet minusta mitään varsinaista vikaa: Olin milloin luulosairas, milloin masentunut ja milloin kaamosväsynyt. Aloin melkein uskoa noihin selityksiin, kunnes luin vaivasta nimeltä kilpirauhasen vajaatoiminta.

Yhtäkkiä kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen. Kärsin lähes jokaisesta vaivasta, jota kilpirauhasen vajaatoiminnan oireiksi oli listattu. Toivonkipinä syttyi ja marssin tulostettujen papereiden kanssa lääkärille. Pudotus maanpinnalle tuli korkealta, kun lääkäri kertoi, ettei laihuus liity kilpirauhasen vajaatoimintaan, vaan minun pitäisi päinvastoin olla ylipainoinen. Kaikki muut oireet olivat kuulemma kuvitteellisia tai johtuivat siitä, että stressasin terveydestäni liikaa ja etsin itse diagnooseja internetistä.

Vuonna 2010 kirjoittamani oirelista näyttää seuraavalta: Jatkuva väsymys, kovat vatsakivut, vatsan turvotus, raajojen turvotus, uupumus, flunssaisuus, nenän tukkoisuus, voimattomuus, uneliaisuus, yöunivaikeudet, alakuloisuus, aloitekyvyttömyys, keskittymisvaikeudet, vaikeus tarkentaa katsetta, yleinen hitaus, lihaskrampit, nivelkivut, palan tunne kurkussa, hiustenlähtö, ripsienlähtö, kirvelevät ja kutiavat ihottumat, kuiva iho, kynsimuutokset, huimaus, kalpeus, jatkuvasti alhainen hemoglobiini, kohonnut verenpaine (alapaine), kuukautiskierron häiriöt, hikoilu ja palelu vuorotellen, laihtuminen, sietämätön makeanhimo, liikunta tuntuu pahalta…

Muutaman turhan terveyskeskuskäynnin jälkeen pääsin sentään kilpirauhaskokeisiin. Kun tulokset soitettiin minulle, hoitaja kertoi puhelimessa, ettei arvoissa ollut vikaa ja niitä ehkä seuraillaan, jos lääkäri niin päättää. Onneksi olin saanut vinkin hyvästä erikoislääkäristä, jonka vastaanotolle menin kilpirauhasarvojeni kera. Endokrinologi huomasi heti, että T4V on reippaasti viitteen alapuolella ja TSH koholla. Hän ihmetteli, miksi terveyskeskuksessa ei hoidettu minua, vaikka terveydentilani oli niin huono. Hänen mielestään oloni kertoi enemmän kuin laboratorioarvot.

Sain tyroksiinilääkityksen ja maailma alkoi näyttää hiukan selkeämmältä. Vähitellen pystyin pitkästä aikaa tekemään muutakin kuin makaamaan tai nukkumaan. Olo ei edelleenkään ollut kovin hyvä, mutta osa oireista katosi tai lieveni. Muutamassa kuukaudessa tyroksiini alkoi toimia yhä paremmin, kun annostus saatiin säädettyä oikeaksi.

Vatsakivut eivät kuitenkaan lähteneet ja yltyivät lopulta niin pahoiksi, että olin pariin otteeseen sairaalassa. Halusin asiaa tutkittavan tarkemmin. Verikokeella testattiin keliakiaa ja kun tulokset viittasivat tähän sairauteen, minut määrättiin tähystykseen. Paljastui, että suolinukka oli huonossa kunnossa. Sain siis vihdoin selityksen vatsaongelmiini ja gluteeni jäi pois ruokavaliostani tammikuussa 2012. Lääkärin mukaan olisin voinut jatkaa kauran käyttöä, mutta jätin myös sen pois, koska sain siitä yhtä pahat vatsaoireet kuin muistakin viljoista.

Vaikka karmeat polttavat mahakivut loppuivat ja ihottumat hävisivät, tuntui silti, ettei suolistoni tai ylipäätään elimistöni vieläkään toiminut optimaalisesti. Edelleen oli kaikkea pientä vaivaa ja sairastelin turhan usein. Vuonna 2013 tutustuin lääkäri Olli Sovijärven ajatuksiin ja näin hänen TV-haastattelunsa, jossa hän kertoi paleo-ruokavaliosta. Löysin vielä Sovijärven ja Jaakko Savolahden luotsaamat Paleo podcastit ja kuuntelin kaikki siihen mennessä ilmestyneet jaksot. Päätin kokeilla, toimisiko autoimmuunipaleo-tyyppinen ruokavalio.

Tuloksia alkoikin tulla melkoisella rytinällä. Kun jätin maidon kokonaan, jatkuva tukkoinen ja limainen tunne hengitysteissä katosi. Lääkäri oli epäillyt minulla astmaa, mutta nyt siihen viittaavat oireet olivat tiessään. Myös ihon toiminta tasapainottui: Ei enää yletöntä päänahan rasvoittumista tai isoja finnejä. Palkokasvien ja koisokasvien poisjättämisen myötä vatsan turvotukset helpottivat. Oltuani melko tiukalla autoimmuunipaleolla puolitoista kuukautta päätin, että kokeilen syödä kermakastiketta ja papuja. Seurauksena vatsani turposi kuin ilmapallo, kurkkuun alkoi erittyä limaa ja kasvot sekä selkä tulivat täyteen kipeitä finnejä. Tämä sinetöi päätökseni pitää maitotuotteet ja palkokasvit poissa ruokavaliostani.

Suurin ihme tapahtui vuoden 2013 lopulla, kun pystyin jättämään tyroksiinilääkityksen pois. Annostusta oli vähitellen laskettu ja lopulta todettiin, että lääkityksen lopettamista voidaan kokeilla. Mitään syytä sen jatkamiseen ei ole ilmennyt. Kilpirauhasarvoni ovat kunnossa ja olokin kerrassaan mahtava. Olen palannut eloon ja nautin elämästä täysin siemauksin. Olen myös erittäin innostunut urheilusta, kuten joskus nuorempana ennen sairastelukierrettä. Muutama vuosi sitten en usein suoriutunut edes kevyestä lenkistä. Nykyään treenaan kuntosalilla neljästä viiteen kertaan viikossa, ja kehitys on ollut huimaa. Ennen kaikkea liikunnan ilo on palannut. Treeni-intensiteettiä sekä treenimäärää on nostettu järkevästi ja vähitellen, omaa kroppaa kuunnellen.

Mutta mitä sitten syön, jos en viljoja ja maitotuotteita? Juureksia, vihanneksia, paljon vihreitä kasviksia, marjoja, yrttejä, hiukan hedelmiä, lihaa, kalaa, kananmunia, vähän pähkinöitä ja siemeniä, hyviä rasvoja, niin sanottuja superfoodeja… Koisokasveja syön silloin tällöin ja sokeria välttelen. Välillä käytän valkoista riisiä ja laadukasta heraproteiinia. Lisäksi syön joitakin lisäravinteita treenin ja terveyden tueksi. Lisäravinteiden kanssa täytyy kuitenkin pitää järki päässä, eikä ostaa koko luontaistuotekauppaa tyhjäksi. Suoliston tervehtymisen tueksi olen syönyt vahvan probioottikuurin, ja probiootit ovat edelleen jatkuvassa käytössä.

Ruokavalioni on laajempi kuin koskaan, enkä koe sitä millään tavalla suppeaksi tai rajoittuneeksi. Ruoka-aineissa kiinnitän huomiota niiden alkuperään ja laatuun. Käsitykseni siitä, mikä on laadukasta tai terveellistä, on toki muuttunut paljon.Kokkaamisesta on tullut viihdettä ja iloa, koska aina voi kokeilla jotakin uutta ja resepti-ideoita on internet pullollaan. Lisäksi olen innostunut mm. kasvattamaan yrttejä itse ja opetellut keräämään luonnosta syötävää. Uutta oppii jatkuvasti, kun jaksaa olla kiinnostunut ja utelias.

Tietoisuus itsestä ja omasta kehosta on avainasemassa, mitä tulee hyvinvointiini. Ruokavalion ohessa tärkeäksi tekijäksi on noussut stressinhallinta. Olen joutunut tekemään paljon töitä stressiherkän luonteeni kanssa, ja työ on edelleen jatkuvaa. On pitänyt oppia tunnistamaan ja tiedostamaan, milloin ja miksi käyn ylikierroksilla. Helppoa se ei ole, mutta edistyn kuitenkin pienin askelin. Erilaiset rentoutumistekniikat ja hengitysharjoitukset ovat tuoneet huomattavaa apua. Lisäksi minun täytyy muistaa levätä ja palautua riittävästi sekä panostaa kehonhuoltoon, koska treenaan paljon.

Vaikka terveyden menettäminen oli kokemus, jota en toivoisi kenellekään, se myös opetti arvostamaan pieniä hyviä asioita, suhtautumaan kriittisesti yleisiin suosituksiin ja kuuntelemaan itseä. Ennen kaikkea toivon, että pystyn jakamaan kokemuksiani ja tietojani muille, joiden terveys horjuu. Olen yksi niistä esimerkeistä, jotka osoittavat, että autoimmuunisairauksista on mahdollista parantua.

– Saara Turunen

Muut Maanantain menestystarinat pääset lukemaan tästä. Haluatko jakaa oman tarinasi? Julkaisen sen todella mielelläni kannustamaan muita kokeilemaan elämän muutosta. Voit lähettää tarinasi siihen sopivine kuvineen mulle osoitteeseen helsinkipaleo@gmail.com