Ninan kokemuksia Luonnollisen liikkumisen leiristä

 

Luonnollisen liikkumisen leirille ilmoittautuminen tapahtui osaltani hetken mielijohteesta, kuten monet muutkin asiat, joista vaan tulee vahva fiilis, että tämä homma täytyy tehdä. Eikä tälläkään kertaa menty itsensä kuuntelussa vikaan.

Leiri oli minulle elämys monellakin tapaa: tutustuin uusiin samanhenkisiin huipputyyppeihin, sain irtautua arjesta suunnattoman kauniin Lohjansaaren luonnon keskellä ja pääsin testaamaan oman fysiikkani rajoja. Oli ilo huomata miten moneksi omasta kehosta onkaan.

Luonnollisen liikkumisen treeneihin kuului mm. erilaisia tasapainoiluharjoituksia, puissa roikkumista, tukkien kantamista, paljasjalkajuoksutekniikan harjoittelemista, neljällä raajalla liikkumista ja raskaiden kivien heittelemistä. Teimme myös muutamia rivakampia kuntotreenejä juoksuspurtteineen ja toisiamme kantaen. Treenit osoittautuivat yllättävän kuormittavaksi, sillä uutta ja erilaista ärsykettä oli niin paljon. Viikonlopun rymyämisen jälkeen olo olikin kuin jyrän alle jääneellä ja koivet mustelmia täynnä, mutta fiilis suorastaan euforinen! Jo pelkkä ulkona oleminen teki hyvää sielulle ja ruumiille, vaikka sää ei meitä kesäkuun ensimmäisiä leiriläisiä hellinytkään. Viikonloppumme oli alusta loppuun saakka yhtä harmaata ja märkää jatkumoa, mutta se ei kertaakaan näkynyt kenenkään naamasta tai vaikuttanut tekemisen meininkiin. Kurassa ja ravassa rypeminen teki kauneusalan kaupunkilaistytölle yllättävän hyvää.

Nautimme kolmesti päivässä herkullista yhdessä valmistettua ruokaa, ja Jaakon mainio isä, Pekka, keitteli meille luontokertomustensa ohessa maukkaita lisukkeita tontilla kasvaneista yrteistä ja kasveista. Tähän ikään täytyi tulla, ennen kuin pääsin maistamaan voikukkaa ja vuohenputkea! Ravinnon, terveyden ja liikunnan sävyttämien keskustelujen lomassa ehdimme käsittelemään legendaariset lapsuuden ja nuoruuden sketsisarjat, eikä huonosta huumorista muutenkaan ollut viikonlopun aikana pulaa. Pääsimme myös rentoutumaan hartaasti ja rakkaudella lämmitettyyn saunaan, ja pulahtamaan hyiseen järveen.

Parasta leirissä oli porukassa tekemisen riemu. Nauru oli läsnä kaikissa tilanteissa, ja toisia tsempattiin tekemään parhaansa. Leiriläisten liikunnalliset taustat olivat hyvin erilaiset, mutta kaikki saivat siitä huolimatta harjoituksista onnistumisen elämyksiä ja paikat hyvällä tavalla kipeiksi. Leirille osallistuminen antoi hyvät eväät luonnollisen liikkumisen tekniikoiden hyödyntämiseen myös omatoimisesti. Oli hauskaa huomata, miten eri tavalla omaa elinympäristöään ja sen suomia mahdollisuuksia liikkumiseen alkoi leirin jälkeen tarkkailla.

Olen osallistunut kesäleirille viimeksi lähemmäs parikymmentä vuotta sitten, ja ihan yhtä hauskaa ja jännittävää se oli edelleen. Kannustan jokaista taantumaan välillä takaisin lapsen kenkiin ja antamaan itselleen luvan hölmöilyyn ja hassutteluun. Heitä itsesi rohkeasti oman mukavuusalueesi ulkopuolelle, siellä ruoho on aina vihreämpää. Ennakkoluulottomuudesta ei ole koskaan seurannut mitään ikävää, eikä mikään tunne maailmassa ole hienompi kuin olla itsestään ylpeä.

-Nina Kupula