Maanantain Menestystarinat: Paleo vs Pizza 6-0

Aloitin paleo-ruokavalioon tutustumisen joulukuun 2011 alussa. Olin lueskellut aiheesta satunnaisia artikkeleita, mutta en ollut kiinnostunut asiasta sen enempää. Pikemminkin olin niin lopen kyllästynyt kaiken maailman dieetteihin, että pyrin ”kohtuus kaikessa” -ajattelumalliin. Jatkuvasti kuitenkin epäilin toimiiko tällainen kultainen keskitie omalla kohdallani, sillä oloni ei ollut kovinkaan häävi.

Liikuntaa olen harrastanut vuosikausia vähän liiankin aktiivisesti, parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 12 tuntia viikossa. Jumppaan mentyäni en koskaan malttanut rehkiä ”vain” tuntia. Vedin lähes poikkeuksetta kaksi rankkaakin aerobista treeniä putkeen, tai menin salilta suoraan spinningiin. Olen noudattanut tiukkojakin dieettejä muutamien kuukausien pätkissä. Koskaan en kuitenkaan ole saanut aikaiseksi pysyviä tuloksia, koska eihän mikään hullu proteiinikuuri voi ikuisesti jatkua.

Ystävä- ja perhepiirissäni olen kuuluisa lukuisista liikunnallisista ja ravitsemuksellisista tempauksistani. Olen myös saanut aika ajoin selitellä pakonomaisia aamujuoksujani kukonlaulun aikaan, säällä kuin säällä. Tämä ulkopuolisten silmissä ihailua herättänyt ”aktiivisuuteni” tosin kostautui päiväunien välttämättömyytenä, levottomina yöunina, sitkeänä rasvakerroksena ja mielialan vaihteluina.

Olen siis elänyt vuosia näennäisesti terveellistä elämää, ja mukamas liikkunut ja syönyt terveellisesti. Sisimmässäni olen kuitenkin ollut lopen kyllästynyt jatkuvaan kalorien laskemiseen ja niiden sairaalloiseen kuluttamiseen. Kaikki tämä turhautuminen taas on aika ajoin kostautunut yks lysti –asenteella, ja hillittömällä herkkujen mättämisellä. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä luontainen taipumukseni aloittaa tuhat asiaa samaan aikaan, saattamalla varsinaisesti koskaan mitään loppuun asti, oli vaarallinen stressillä höystetty noidankehä valmis.[quote float=”right”]En koe joutuneeni luopumaan mistään, olen pelkästään saanut.[/quote]

Viime syksynä olin taas vakaasti päättänyt karistaa kesäkilot tiukalla jumppakuurilla ja ruokavalion kiristyksellä. Suunnitelmani meni kuitenkin niin sanotusti reisille, kun eräänä kauniina aamuna tuttuakin tutumpaa Katajanokkaa ympäri hölkötellessäni tunsin viiltävää kipua oikeassa nivusessani. Kipu yltyi yltymistään, mutta juoksuahan ei kesken lopeteta, vaan lenkki päätetään kunniallisesti kotiovelle. Niinpä linkkasin naama irvessä loppuun asti, ja siihen loppuivatkin aamujuoksut osaltani muutamaksi kuukaudeksi. Toki olisin voinut käydä vaikkapa uimassa tai rauhallisilla kävelylenkeillä, mutta menetin mielenkiintoni koko liikuntaan, kun en päässyt tekemään juuri niitä juttuja mitä eniten halusin.

Tunnustan monesti miettineeni, miten olin välttynyt kaikilta liikuntavammoilta niinkin pitkään. Mittasin aina liikunnan arvoa kulutetuilla kaloreilla ja hikoilun määrällä. Sairastin epämääräisiä flunssia pahimmillaan kerran kuussa, yleensä juuri kun olin mielestäni saanut päälle täydellisen treenivireen. Kaikki tämä yhdistettynä uusiin ja stressiä aiheuttaneisiin työkuvioihin alkoi toden teolla uuvuttaa. Jälkeenpäin ajateltuna uskonkin, että todellinen fyysinen kipu oli ainoa keino pysäyttää minut.

Päästyäni joulukuussa jyvälle oikeanlaisesta ruokavaliosta alkoivat kaikki muutkin retuperällä olleet elämän palaset vähitellen loksahdella paikoilleen. Hyvinvointihaasteeseen osallistumisesta sain hurjasti lisää motivaatiota tarkastella omaa elämäntyyliäni kriittisemmin, ja todella pysähtyä miettimään missä mennään. Ruokavalion lisäksi uusiksi on mennyt paljon muutakin. Treenaan nykyään määrällisesti huomattavan paljon entistä vähemmän, ja täysin eri tavalla. Satsaan voimaharjoitteluun ja hyötyliikuntaan, enkä ole laskenut ensimmäistäkään kulutettua kaloria. Nukun kuin tukki kahdeksan tuntia yössä, ja koitan välttää koulu- ja työasioiden tekemistä iltaisin. Olen tullut entistä tietoisemmaksi itsestäni ja omasta olemassaolostani. Haluan vilpittömästi kehittää itseäni myös henkisesti ja tehdä elämässäni enemmän niitä asioita, joista saan iloa.

Mummoni, veljeni ja serkkuni ovat kaikki MS-potilaita, joten haluaisin jakaa  myös heille tietoa paleon eduista. Toivon sydämestäni, että he olisivat valmiita kokeilemaan josko tästä ruokavaliosta olisi hyötyä heille. Uskon myös, että tämä elämäntapa saattaa olla oman terveyteni kannalta ratkaisevassa asemassa tulevaisuudessa. Äitini on Jaskan seminaarin innoittamana kokeillut paleota nyt kolme viikkoa, ja on aivan haltioissaan saamistaan tuloksista. Myös yhden alun perin hyvinkin skeptisen ystäväni olen saanut johdateltua Helsinki Paleon sivuille, ja sitä kautta tutustumaan tähän maailmaan. En pyri väkisin ketään käännyttämään, mutta välillä on vaikeaa pysyä nahoissaan, kun oma fiilis on niin hyvä!

Mikä parasta, kaikki on sujunut alusta asti vähän liiankin helposti. Kuten sanottu, olen ehtinyt kokeilla yhtä sun toista keinoa hallita painoa, kasvattaa lihaksia, polttaa rasvaa ja minimoida stressiä. Ensimmäistä kertaa olen vakuuttunut siitä, että olen löytänyt oman juttuni ja minulle täydellisesti sopivan tavan elää. En todellakaan koe paleota vaan pelkkänä ruokavaliona, joka kieltää minua koskemasta tiettyihin herkkuihin. Minulle se on elämäntapa, joka on muutamassa kuukaudessa vakuuttanut toimivuudestaan. En koe joutuneeni luopumaan mistään, olen pelkästään saanut.

-Nina

Tämä postaus on osa “Maanantain menenestystarinat” sarjaa, jossa esitellään paleosta hyvinvointia ja fiilistä elämäänsä saaneiden Helsinki Paleon lukijoiden tarinoita ja kokemuksia. Jos haluat oman tarinasi julkaistavaksi, lähetä se sopivien kuvien kera mulle osoitteeseen helsinkipaleo@gmail.com ja ole mukana kannustamassa muita tiellä kohti parempaa hyvinvointia!